Sain viikko sitten kunnian olla koekaniininna Miialle neulaushoidossa, mikä tehtiin nyt uudistetulla tavalla ja tekniikalla. Neulat olivat pidemmät mikä tietää tehokkaampaa hoitoa. Kasvoihin imeytettiin hoidon aikana hoitavia-ainesosia sisältävää seerumia mitkä saadaan pidempien piikkien ansiosta suoraan verinahkaan. Hoito paksuntaa ihoa, uudistaa, silottaa juonteita ja ryppyjä, auttaa tehokkaasti maksaläiskiin sekä couperosaan ja häivyttää aknearpia. Hoito ei sinänsä ole miellyttävä, mutta kasvoihin on mahdollista saada puudutusaine mitä suosittelen. Teimme minun kasvoihin sen vain toiselle puolelle niin osasin kertoa eron jonka huomasi todella. Iho on saman päivän aikana todella punainen, mutta ainakin omalla kohdallani punoitus laski seuraavaan aamuun. Hoidon jälkeen ei saa hikoilla kahteen päivään tulehdusrikin vuoksi, eli liikunta on pannassa sen aikaa. Voit kysellä lisätietoa Miialta.
Minulla oli myös kunnia saada oma palsta, missä käsitellään aktiivisen naisen hiustenhoitoa, missä annan paljon vinkkejä hiuksien ja urheilun yhdistämisessä. Lehti on luettavissa salongistamme.
Toteutin myös yllä olevan Maijun kampauksen ja meikin. Lehdessä on paljon hyvää asiaa ihan myös perus liikkujalle.
Kesä on kampausten aikaa ja tässä muutama ote valmistujais viikonlopulta, johon mahtui myös muutama morsian. Kun iskee hätä käteen on donitsi oiva apu nopeaan näyttävään nutturaan. Tässä on kuvat vaihe vaiheelta.
Hyvää kesää kaikille T. Primen likat <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti